Köpiksessä on edelleen hupaisaa.

Kuudennessa kerroksessa sijaitseva matkustajakotini (ei hissiä) residentti siivooja-kanslisti-kokki-putkimiehetär kuulostaa Mrs. Croftilta, ja polttaa vähintään yhtä ketjussa. Koska olemme Tanskassa, on tapana polttaa sisällä. Sää on kuitenkin niin lämmin, että ikkunaa voi pitää auki tupakka-aikana. Olen myös testannut kaikki paikalliset suihkut, löysin yhden, joka toimii paremmin kuin englantilaiset vastaavat. Aamupala on jättimäinen. Paikalliset pulut, jotka asustelevat vastapäisen talon ullakoilla, ovat ilmeisesti evolutioituneet mykiksi. Kaiken kaikkiaan majoitus on siis ihan elettävällä tasolla.

Olen päättänyt ruveta omistamaan kirjaston puiston, joka sijaitsee kätevästi arkistojen ja kirjaston välissä. Tästä merkkinä syön siellä lounaan joka päivä. Lokaalipulut ja se yksi kyyhky ovat ihan onnessaan. Kun vetää enimmäkseen tupakantumppeja, niin tomaattimakrillin nahkapaloista, croissantin muruista ja omenankaroista ei voi pidättäytyä.

Turistikausi on myös aluillaan. Joka bussissa on vähintään kaksi kappaletta amerikkalaista, jotka puhuvat iloisesti ja lujaa ikäänkuin kukaan ympärillä ei ymmärtäisi mistä puhutaan, tai yksi amerikkalainen, joka yrittää kännykkään huutamalla navigoida tiensä muiden lajitoveriensa joukkoon. Se on oikeastaan aika mukavaa, onpahan ympärillä edes jotain ihmisiä, joiden puhetta ymmärtää silloinkin kun ei oikeastaan jaksaisi kuunnella. Tanskan lukeminen on helppoa, mutta kuunteleminen vaatii niin paljon keskittymistä, etten edes jaksa katsella uutisia iltaisin.

Olen myös havainnoitsevinani, että mitä enemmän pidän vapaa-aikaa, sitä enemmän saan parempaa tulosta aikaiseksi. Tämän ei sisäisen paradigmani mukaan pitäisi toimia näin, mutta jos se käytännössä kuitenkin toimii, niin voi ehkä hyvin omintunnoin ruveta vallankumoukselliseksi.

Lounasaika.