Olin niin vihainen eilen, että keskityin plagiaation selvittelyyn, vaikka oikeastaan olisi pitänyt säätää artikkeli loppuun.

Ja katso. Ainakin 40% kyseisen henkilön omina mielipiteinään ja näkemyksinään esittämistä teksteistä oli kokonaisuudessaan plagioitu nettilähteistä. En edes lähde arvailemaan paperilähteiden väärinkäyttöä, sen selvittäminen veisi liian pitkän ajan. Kyseessä ei myöskään ole yksittäinen erehdys, vaan tapa - kurssilla pitää viiden viikon aikana suorittaa 10 tehtävää, joista kyseinen toveri on toistaiseksi suorittanut 7, joista neljä on kokonaan plagioituja. Tämä siis kaverilta, jonka mielestä faktat eivät ole niin oleellisia akateemisessa keskustelussa kuin omat mielipiteet ja näkökulmat.

Olen ollut aiheesta yhteydessä paitsi oman oppiaineen, myös hänen oppiaineensa johtoon. Koko kurssisuoritus hylätään, ja omassa oppiaineessa hoitavat sitten asian siitä eteenpäin.

Nukuin kolmisen tuntia yöllä, kun piti sitä artikkelia kuitenkin vääntää. Terapiassakin olin vihainen, terapeutti oli tosi ylpeä minusta. Oikeasti vihaisuus ei johdu tietenkään vain tuosta tapauksesta, vaan mieleenpalanneista muistoista, mutta todellisiin syihin en puutu tässä blogissa. Alan jo kuitenkin tunnistamaan, koska joku tunne on ihan puhdasta tässä päivässä elämistä ja koska sen pohjalla on jotain aiemmin koetun uudelleenelämistä.

Tässä elämispuuhastelussa alkaa olla uskoa tulevaisuuteen.