Kävin lääkärireissujen välissä hulluilla päivillä. Ostin sukkia.
Mietin, että pipo olisi ollut paljon kuvaavampi ostos, mieluiten kireä,
alumiininen ja antenneilla.
Olen ollut pari viime päivää todella, todella vihainen. Vihaa aiheuttaa
kaikki. Paitsi Rakkain. Mutta muuten on koko vitun kosmos ihan
perseestä ja saisi hukuttaa itsensä. Ja mua ei tarvitse sitten
herättää.
Ja Eilakin on ihan tyhmä. Minä mitään muistuttelua elämän
realiteeteista kaipaa, vaan unta. Vihaan sitäkin, että päivät vaan
juoksee nukkuessa ohi. Ja eniten vihaan itseäni. Eila sanoo, että pitää
uskaltaa antaa tunteille tilaa ja lakata sabotoimasta omaa elämäänsä.
Vihaan sitäkin.
Vihaan vanhempianikin. Mutta sitä ei voi ääneen sanoa, koska niille
tulee paha mieli. Ja se nyt vaan on sellainen juttu, että mieluummin
tapan itseni kuin aiheutan äidille pahaa mieltä. Isä puolestaan
kilahtaa ihan täysin, jos sille aiheuttaa pahaa mieltä, jolloin
ympäristössä elävät joutuvat syyttöminä kärsimään. Ja sitten on taas
koko maailma täynnä pahaa mieltä ja se on mun vika. Ei sellaista
syyllisyyttä ihminen kestä.
Lääkäritäti lohdutteli, että tämä on positiivinen merkki siitä, että
terapiaprosessi on alkamassa. Justiinsa tällä hetkellä tuntuu taas
siltä, että jos tämä on tätä nyt tästä eteenpäin, niin minä vaihdan
hiippakuntaa. Vaihtoi mun lääkkeet kuitenkin, laittoi labrat ja
sairaslomaa.
Sivuoireita odotellessa hengaan huomispäivän rahoittajien kanssa leveä hymy naamalla vähintään kahdeksan tuntia.
Grrrrr.
torstai, 12. lokakuu 2006
Kommentit