Jep, olen edelleen hengissä.
Otin viikon nukkumalomaa heti
Suomeen päästyäni jatkaakseni tätä onnellista asiaintilaa. Sen aikana
sopeuduin ensitöikseni suomalaiseen ilmapiiriin.
Flunssa
oli tällä kertaa sellaista anteeksipyytelevää sorttia. Se yritti
vaikeuttaa elämääni mahdollisimman vähän olemassaolollaan, ja pesiytyi
vain vasemmanpuoleiseen poskionteloon. Nenäliinojakaan ei kulunut kuin
puolisen pakettia. Ja se antoi kohteliaasti tilaa lauantai-iltana
tovereiden tupareissa/kihlajaisissa hamsterimyrkytykselle.
Loman aikana luin yhden P.G. Wodehousen, pari satunnaista
tielleosunutta tarinaa elävästä elämästä gutenberg.orgista ja kolme
Terry Pratchettia. Wodehouse oli ehtaa nostalgiaa elämästä, jota
mieluusti viettäisin, jos se olisi maan päällä mahdollista. Tarinat
elävästä elämästä muistuttivat, kuinka hyvin mulla oikeastaan
meneekään. Enkä vieläkään tajua, miksi ihmiset lukevat Pratchettia.
Onhan se hupaisaa, joo, ainakin satunnaisesti. Mutta kun se ei sano
mitään, ja se tekee sen vielä klassisen dekkarin kaavan mukaan.
Antidoottina Pratchettille luin Sabine Melchior-Bonnetin suomennetun
tutkimuksen "Kuvastin: peilin historiaa", jonka hankin Suomalaisen alen
alesta. Ajattelin, että josko siitä irtoaisi jotain ajatuksia siitä,
miten materiaalisen kulttuurin tutkimusta voisi tehdä. Olin ilmeisesti
lomalla, koska ei oikein irronnut. Päällimmäisin ajatukseni teoksesta
on, että mahtoi olla ranskaksi tosi hyvä, mutta suomentaja on
onnistunut kehittämään varsin pompöösiä
populaaritiedekirjallisuussuomea. Tuli ihan Matti Klingen kootut
mieleen. En tajua, miten on mahdollista aliarvioida lukijaa pyrkimällä
välttämään sivistyssanoja naurettavuuksiin saakka: esimerkiksi lause
"lasi, puoliksi nestemäinen, puoliksi kiinteä seos" toistuu kirjassa
niin monta kertaa, että luulisi suomentajan mielihyvin välttäneen
moisen hökötyksen käyttämällä sanaa amorfinen. Olisi sen voinut
selittää loppuviitteissä, joita muuten lätkittiin ihan surutta
olennaisiin pakkoihin.
Ja tämä siis samalla, kun kirjoitetaan
mahdollisimman monimutkaisia lauserakenteita kannattelemaan
oppineisuuden tai sivistyksen tai vastaavan illuusiota.Ei ihme että
kirja oli päätynyt loistavasta aiheestaan huolimatta alen alepöydälle.
Harmittaa kun hyvät kirjat pilataan vittuilemalla lukijoille päin
silmiä. Eivät ihmiset niin pöljiä ole, että rupeavat huvikseen
sylkykupiksi melkein kolmensadan sivun ajaksi.
Parasta kaikessa on kuitenkin Rakkain.
torstai, 23. helmikuu 2006
Kommentit