Paras täkäläinen ystäväni otti ja lähti lopullisesti. Tuntuu aika
tyhjältä ja kurjalta ajatella päiviä ilman jokapäiväistä parin tunnin
tee- ja tarinasessiota, nyt kun sellaiseen on tottunut. Tekisi mieli
päästä itsekin jo kotiin, mutta tavallaan ihan positiivista ettei
tarvitse ihan vielä. Pitäisi muutamia kirjoja suorittaa vielä.
Perin Clairelta kaikenlaisia käteviä asioita, niin kuin lusikoita ja
sen teekupin, mistä aina join teetä Clairella. Läksiäislahjaksi sain
"Kleine Gerbrauchsanleitung für das Leben", elämän käyttöohjeita.
Tulevat tarpeeseen.
Uuden elämäni aloitin pistämällä kaksi koneellista pyykkiä pyörimään.
Siivotakin voisi. Kirjastoon en jaksa lähteä, mutta ihan riittävästi on
luettavaa kotonakin.
Ja sitten olisi se päivän suuri kynnyksenylitys. Pitäisi uskaltautua
käymään teellä Clairen kämppisten kanssa, vaikka ei ole edes kutsuttu.
Mulle on ollut aina vähän vaikeaa mennä ihmisten ilmoille, erityisesti
jos ei ole erityisesti pyydetty, annettu vaan ymmärtää ettei se
välttämättä ihan vastenmielistä olisi, jos vaikka käväisisin
hengaamassa. Kun ei mulla mitään ihmeellistä tarjottavaa ole, minä
vaan.
Joidenkin ihmisten kanssa sitä tulee heti toimeen, joidenkin kanssa
pitää vähän opetella ja kaikista ei opi tykkäämään ikinä. Useimmat
kivoimmista ja helpoimmista ihmisistä jotka tunnen väittävät olevansa
vaikeita ja jotenkin viallisia. Ja yleensä niitten kanssa vielä
ystävystyi aika salamana.
Pitäisi jotenkin opetella suhtautumaan avoimemmin sellaisiinkin
ihmisiin, joiden kanssa mitään välitöntä salamaystävystymistä ei
tapahdu. Niitä kun on kuitenkin ihmisistä suurin osa. Ei nyt mitään
sellaista, että on pakko takoa päätä puuhun oikein urakalla, mutta
sellaisilta ihmisiltä, jotka kokevat ja näkevät elämän ihan eri tavoin
kuin itse, voi oppia eri asioita kuin sellaisilta, jotka ovat samalla
aaltopituudella. Jotenkin vieraistakin ihmisistä vaan näkee päältä,
että ketkä on tovereita ja ketkä ei, ja siihen intuitioon on kauhean
helppo tyytyä.
Pitäisi kehitellä joku sisäinen systeemi, joka menisi päälle kun
intuitio on todennut enemmän tai vähemmän painavan ein. Ei-valon
palaessa voisi silti hymyillä ja vaihtaa pari sanaa. Tai luennolla olla
välittömästi tyrmäämättä muiden ihmisten tyhmiä ajatusraiteita omassa
päässään, ja yrittää muokata niitä johonkin mielenkiintoiseen suuntaan.
Silti varmaan eniten viihtyisi sellaisten ihmisten parissa, jotka
hengaavat samalla oksalla. Mutta yleissosiaalisuus ei olisi ollenkaan
niin vaikeaa ja pelottavaa. Ja luennoille ja seminaareihin olisi
helpompi mennä, kun niissä olisi aina luvassa jotain rakentavaa kahden
tunnin hukkaamisen sijaan.
Jospas sitten seuraavaksi rakentaisi pyykki-installaatioita huoneen
poikki. Annan niille nimeksi "Elämän kevät 1" ja "2" ja nautin pari
seuraavaa päivää sademetsäilmastosta huoneessani.
perjantai, 10. helmikuu 2006
Kommentit