Yritän pikkuhiljaa palailla normaaliin päiväjärjestykseen.Onneksi se ei
ihan vielä onnistu, vielä muutamia aikoja saa nauttia lääpystelystä ja
räkäilystä. Vieno yääk. Olen kuitenkin viimeisen parn päivän sisään
ruvennut valmistelemaan seuraavaa artikkeliani lukemalla filosofiaa
sekä englanniksi että saksaksi. Tällä hetkellä suhde on sivuissa
250:45. Aikaa on vierähtänyt 7:4, mistä voikin sitten arvioida,
kirjoittaako saksalainen oppi-isämme vähintään neljän sivulauseen
klustereita useammin kuin on mielenterveydelleni hyväksi, ja onko
suurin osa muuten varsin ymmärryskelpoisista lauseista kirjoitettu
toisessa konjunktiivissa kaksoisnegaatiolla.
Vast: kyllä ja kyllä. Henkilökohtaisen edistyksen huumaa voidaan kokea,
kun on mahdollista tajuta, että sivulause n1 liittyy päälauseeseen,
sivulauseiden n2 ja n3 modifoidessa sivulausetta n4, joka toimii
attribuuttina päälauseen toisessa konjunktiivissa esitettyyn
totuusväittämään. Vaikka itse asian tajuamisen kanssa on vähän niin ja
näin. Nukahtelen tekstin ääreen varsin usein, yleensä vähintään kerran
puoleentoista sivuun. Epäilen, että nukahtelu on joku psykologinen
defenssi. Eihän se älyllisestä laiskuudesta tai järjestelmän
ylikuumentumisesta voi johtua.
Sen sijaan Davis Baird (2004)
aiheutti suuren ahaa-elämyksen. ei tosin ihan sillä tavalla kuin hän
olisi itse varmasti mielellään tällaisen valaistumisen tuottanut.
Materiaalisen epistemologiaa, eli esinetietoa käsittelevän kirjassa
sivulla 164 Baird ottaa esille black-boxing -ilmiön epistemologisessa
viitekehyksessä. Kyseessä ei suinkaan ole ammattilaisnyrkkeily, vaan
mustat laatikot. eivät suinkaan lentokoneiden ja rakettien mustat
laatikot, vaan teknillisten härveleiden ympärillä olevat laatikot,
jotka muka suojaavat varsinaista teknistä härveliä.
Epistemologiselta kannalta mustat laatikot ovat suunnattoman
jännittäviä. Ne näyttävät siltä kuin niiden pääasiallinen tarkoitus
olisi suojata härveli ja samalla toimia käyttöliittymän, eli siis
nakkuloiden ja vlkkuvalojen kiinnitystelineenä.. Tämä on aika naiivi
käsitys, joka kuitenkin rapakon toisella puolella on Bairdin mukaan
vallitseva. Laatikoiden pääasiallinen tarkoitus on tuottaa käsitys sen
sisällä olevan laitteen objektiivisuudesta ja erehtymättömyydestä. Ja
jos jotain menee pieleen, käyttöliittymässä alkavat vilkkua
kaikenlaiset merkkivalot, ja korjaamisen jälkeen laite toimii
taas moitteetta. Eikö? No ei. Laitteet eivät ole objektiivisia ja
erehtymättömiä, koska ne hengaavat ajassa ja paikassa, jolloin niihin
vaikuttavat kaikenlaiset ulkopuoliset häiriötekijät, ihmisestä pölyyn
ja metallin väsymiseen.
Teoreettisesti käsiteltynä tämäkin asia vaikuttaa ihan inasen tylsältä
itsestäänselvyydeltä. eikä ole möskään kauhean uskottavaa, että kukaan
ääliö oikeasti pitäisi laitteita objektiivisina ja erehtymättöminä. Jos
heitetään kuitenkin raukkamaisesti kehiin joku satunnainen käytännön
esimerkki, alkaa black-boxing käydä mielenkiintoiseksi.
Otetaan vaikka, ööh, totanoin, jenkkien äänestyskoneet. Ne ovat
laatikoituja laitteita, jotka mittaavat annettujen äänien määriä ja
niissä on nakkuloita, jotka tarkoittavat asioita ja joita painaessa
ääni rekisteröityy sille asialle, jota tarkoitettiin, jos tietää mitä
nakkulaa tulee painaa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. Koska
laitteet ovat objektiivisia ja erehtymättömiä, riittää että äänet
tallentuvat koneeseen, joka sitten laskee ne ja ilmoittaa tuloksen .
Kätevää? Ei yhtään puolueellista ja erehtyväistä ihmistä vaikuttamassa
äänten laskentaan.Siksi ei tarvita myöskään mitään vanhanaikaista
paperisysteemiä, josta äänestystulos voitaisiin tarkistaa: papereitahan
ronttaisivat, lukisivat ja laskisivat ihmiset, jotka ovat tunnetusti
puolueellisia ja erehtyväisiä.
Äänestyslaitteiden
puolueettomuutta ja erehtymättömyyttä voidaan arvostella vain silloin,
jos niitä suunnittelevat, rakentavat, huoltavat, tarkastavat,
kalibroivat, käyttävät tai niiden käytössä opastavat ihmiset. Laitteet
eivät vilkkuvaloineen ilmesty mistään tyhjästä, vaan joku jossain
päättää ensin, mitä laitteen tulee tehdä. Lisäksi saatuja tuloksia
arvioi ja arvottaa ihminen. Ja laitetta käyttää ihminen. Jos laitteen
ulkopuolelle ei jää todistetta siitä, mitä nakkulaa on itse asiassa
tultu hipelöityä, ei ole mahdollista tietää, mitä koneen sisälle on
rekisteröitynyt, kun on tultu painaneeksi. Tietystikään tällä ei ole
mitään merkitystä niin kauan kuin kone toimii moitteetta siinä
tarkoituksessa kuin äänestäjälle on ilmoitettu sen toimivan.
Onneksi Ameriikka on länsimaisen demokratian mallimaa ja pääasiallinen
totuuden ja oikeudenmukaisuuden torvi koko pallon laajuisesti. Jos
siellä joskus on jotain äänestysepäselvyyksiä ollut, ne on ratkaistu
tuomioistuimissa lain ja järjestyksen mukaan. Ja nykyisenkaltaisia
äänestyslaitteita käytettäessä on vastaavanlaisten epäselvyyksien
syntyminen mahdotonta.
(Minulle kerrottiin juuri, että
erään varsin nimekkään TKK:n professorin mukaan
20+1=22, 106+1=113 ja 97+1=102. Ja mä kun luulin että osaan
sentään ynnätä , vaikka integraalit onkin mulle vähän saksaa.)
perjantai, 16. joulukuu 2005
Kommentit