Jotkut ihmiset on koiraihmisiä, jotkut on kissaihmisiä. Ei siinä mitään, ihan omalla tyylillä vaan.
Jotkut ihmiset ovat ihmiskissoja. Kissat tunnistavat ihmiskissan,
vaikka ihmiskissa ei sillain vähän hölmönä otuksena itse tajuaisi.
Onneksi kissat ovat äärettömän vekkuleita tarkka-aistijoita, ja
löytävät kissautensa tiedostamattoman ihmisen vaikka kotinurkiltaan.
Suoraan kotikorttelini alapuolella olevassa keltaiseksi rapatussa
talossa asuu Manx-kissa. Manx-kissat ovat hupaisia, niillä on töpöhäntä
ja vähän liian pitkät takajalat, niin että ne koikkelehtivat
jolkotellessaan. Kyseinen Manx-kissa on myös väritykseltään hupaisa,
sellain harmaanrusehtava, jossa on mustia läiskiä, muistuttaa vähän
ilvestä. Lisäksi se on aika peto bongaamaan ihmiskissoja.
Olen useampaan kertaan kävellyt sen kodin ohi viimeisen parin kuukauden
aikana matkalla keskustaan tai kotiin. Se hengailee monesti
parvekkeella tai patiolla. Ollaan katteltu toisiamme useampaan
otteeseen sellaisella neutraalilla maapallon
kanta-asiakkuus-meiningillä. Että on meillä kortit molemmilla, mutta
vilautetaan nopeasti kassalla. Olisi niin junttimaista tehdä asiasta
haloo, kun biljardeilla muillakin on.
Eilen käpistelimme Clairen kanssa minun synttäridriksuilta ja
-tapaksiltani kotia kohti pikkupakkasessa joululauluja hoilaten, kun
silmäkulmassa vilahti jotain epämääräistä. Olin ihan että mitä?, kunnes
havaitsin, että tässähän tullaan halituksi ja kiehnätyksi koko rahan
edestä, pitäisi varmaan pysähtyä ettei halitsija tule vahingossa
tallotuksi.
Siinä sitten seisoskeltiin hoilaamassa kymmenisen minuuttia, kissan
kiehnätessä sääriäni ja kurnuttaessa. Kunnes oli pakko kertoa
kissatoverille, että tämän pitäisi mennä vähän nukuun, katos kun tämä
on ehkä hiukkasten huppelissa ja ulkona seisoskellessa tulee vilukki ja
väsykki. Mutta että kauniit kiitokset hellästä huomiosta, tämä
muistetaan karmapisteitä jaettaessa. Kissa vaikutti vähän
närkästyneeltä, mutta minkäs teet. Lähdettiin hoilaten jatkamaan
matkaa, kissa lähti jatkamaan elämäänsä.
Ei ollut ensimmäinen kerta. Jostain syystä kissat tuntuvat valitsevan
juuri minut lajitoverieni joukosta lempparipaijakseen, jos on pakko
valita.
Tämä ihmiskissuus olisi tosi kiva juttu, jos en olisi letaaliallerginen
kissoille. En voi koskea niihin esimerkiksi silittääkseni niitä, koska
kissaisten kätösten vahingossa hipaistessa kasvojani olen vartissa
sairaalakamaa.
Sama juttu kaikkien eläinten kanssa. Paitsi Clairen Clairchenin, joka
on aika paksu hamsteriksi. Sille annettiin nimeksi
sukupuolineutraalisti Clairchen, koska me ei tiedetä mitä suuntausta se
edustaa. Ollaan sitten joka tapauksessa väärässä.
Ja eläimiä käsitelleiden ihmisten, niiden vaatteista ja niistäkin pitää
pitää näppinsä erossa kunnes ne on pesty ja kuurattu. Olipa ehkä ihan
inasen vaivaannuttavaa selitellä rakkaan äidille ensi kerran
kohdatessa, että olisin kyllä mieluusti tullut jo eilen moikkaamaan,
kun tulimme autoasi lainaamaan. Mutta en suurin surminkaan kyennyt, kun
olit töissä. Eläinlääkäriasemallasi.
Mutta yllätyshellyys oli mukavaa. Enää yhdeksän päivää, ja sitten saa
hellyyksiä myös polvilumpioiden yläpuolisille alueille, jos
menneisyyden voidaan katsoa indikoivan mitään tulevaisuudesta.
keskiviikko, 30. marraskuu 2005
Kommentit