Päässäni tuntuu tahmealta, ajatus ei pääsääntöisesti ottaen liiku. Tai
jos liikkuu, se tuntuu liikkuvan
Kurjuus-Ahistus-Harmistus-kolmiyhteyden sisäpuolella.
Vaikka kuinka yrittää ajatella positiivisesti, niin viimehetken säätö
ei vaan ole kauhean hauskaa tai edes antoisaa. Pakkasin rinkkani
muutama päivä sitten vanhempien luona (omasta asunnosta luovuin jo
syyskuun alussa, kun lopetin kesätyöt Helsingissä ja tavarat muutettiin
vanhempien luo Turkuun), ennen kuin tulin viettämään Viimeistä Viikkoa
poikaystäväni luokse Espooseen. Ajatuksena oli, että rinkkaa ei sitten
tarvitse purkaa ennen kuin Saksassa, joten tungin satunnaisia vaatteita
ja ehdottomasti tarpeellisen tilpehöörin läppärireppuun.
Ajatuksena tämä oli vallan loistava, ainakin edeltäkäsin ajatellen.
Pakkaaminen sinällään vaati aika paljon pohtimista, mutta kuvittelin
kuitenkin selvinneeni melkolailla mainiosti.
Paitsi että unohdin yhden oleellisimmista asioista,
tutkimusmateriaalin. Olen Kööpenhaminan tutkimusmatkallani vuonna 2003
kerännyt 27 kg tutkimusmateriaalia, josta olisi pitänyt sihdata
kaikkein oleellisin Saksaan tutkittavaksi. Tämä ei sitten tapahtunut.
Äiti lupasi alustavasti lähettää materiaalia postissa Saksaan, mutta
pitää sitten miettiä, että mitä. Täytyy vain toivoa, että tämä
aivotussahdus todistuu jossain vaiheessa salaa tosi fiksuksi
ratkaisuksi muutenkin kuin rinkkaa ympäri Saksaa raahatessa.
Tällaiset harmistukset ovat kuitenkin ohimeneviä. Sen sijaan ahistaa
sillain reippaasti sydänjuuria kouristellen, että pitää jättää Rakas
tänne. Ahistus alkoi toden teolla kesäkuussa, kun sain kuulla että
minut oli huolittu vaihtoon, ja tuntuu voimistuvan sitä enemmän mitä
lähempänä lähdön hetki on. Yrittipä sitä ajatella mitä tahansa älykästä
ja hienoa, muodostaa positiivisia kuvia siitä, mitä kaikkea kivaa
syksyllä voi tapahtua, koko ajan painaa rintaa ja tikuttaa päässä
synkkyys.
Tähän syliin ei saa painautua iltaisin, vaikka kuinka olisi paha olla.
Tähän hassuun tuhinaan ei herää aamuisin.
Näitä huulia ei pääse kokemaan ihollaan.
Nämä silmät eivät naura minulle.
Tätä ihanaa ihmistä en voi kohdata.
Kommunikoida onneksi voi, mutta ei se silti ole ihan sama. Iho kaipaa ihoa, lämpö tapahtuu lämmöstä.
perjantai, 7. lokakuu 2005
Kommentit