Lähteminen on surkeaa. Viimeksi lähdin vaihtoon vuonna 2001,
uudenvuodenbileiden jälkeisenä krapulapäivänä. Se oli hurjan kätevää,
koska krapulaisena sitä ei tiennyt, oliko matkasäätökurjuus pääasiassa
muiden vai oma vika, eikä kehdannut valittaa.
Hyvästien jättäminen on lähtemisessä erityisen kurjaa. Harkitsin
pitkään lähtöbileiden järjestämistä, mutta en saanut aikaiseksi.
Ilmeisesti ajatus oli liian kurja ja raskas käsiteltäväksi.
Sen sijaan olen käynyt sanomassa heiheit joillekin olennaisimmille
ihmisille. Perheelle, isovanhemmille, Mikelle (joka lupasi tulla
käväisemään jossain vaiheessa, koska sillä on kavereita Berliinissä),
Darelle (ja vahingossa Kaisalle, kun se sattui lojumaan paikalla).
Ja Lissulle eilen. Käytiin syömässä Mezessä, ruoka oli jumalaisen
hyvää. Taisin kuitenkin keskittyä enemmän keskusteluun, Lissu on niitä
harvoja ihmisiä, joiden kanssa voi keskustella todella
henkilökohtaisista asioista, vaikka ei olisi nähnyt kuukausiin. Lissu
toi tuliaisena litsiteetä ja läpitunkevan aromaattista jasmiiniteetä
Kanadasta.
Otan molemmat mukaan. Mulla on jo kahdessa peltipurkissa vihreää
oolong-teetä, kameliateetä ja jasmiiniteetä teekukiksi sidottuna, sekä
hopeaista vihreää teetä. Ja Bodumin kokolasinen China thé -kannu (viime
kesän uutuusmalli, Stockalta 16.90 €). Ihan varmuuden varalta.
Kuulopuheiden mukaan saksalaiset ymmärtävät yrttiteiden päälle, mutta
se ei ole mikään tae oikean teen ymmärtämisen puolesta.
Oikeille ystäville voi nimittäin sanoa heihei, sillä heidät tietää
tapaavansa uudelleen heti kun elämä antaa siihen mahdollisuuden.
Oikealle teelle ei voi sanoa heihei, sillä se on aamutorporissa,
iltapäiväväsyssä ja iltalamaannuksessa ainoa asia joka seisoo itsen ja
synkkien painostavien ajatusten välissä. Kauniiksi haudutettu tee
lämmittää sielun ja virkistää ruumiin. Sitä juodessaan ymmärtää miten
todellista pienten asioiden tuoma ilo on. Ja miten epätodellisia
kuvitellut surkeudet ovat.
Toivottavasti myös tullimiehet ja huumekoirat ymmärtävät teen päälle.
lauantai, 8. lokakuu 2005
Kommentit